Ensimmäisiä havaintoja

Kokonainen viikko on nyt vierähtänyt siitä, kun saavuin Malin lämpöön. Viikon aikana tuntuu tapahtuneen paljon, mutta samaan aikaan on sellainen olo, että nähtävää ja koettavaa on vielä valtavasti edessäpäin. Länsi-Afrikka todella on oma maailmansa. Tässä joitakin niistä asioista, jotka ovat kiinnittäneet huomioni tähän mennessä.

Lämpötila. Tämä on varmasti ensimmäinen asia, jonka jokainen maahan saapuva huomaa: Malissa on kuuma. Lopuillaan oleva sadekausi antaa vielä jonkin verran viilennystä, mutta kylmä ei tule kuin ehkä yöllä ikkunan ollessa auki. Kuumuus ei ole kuitenkaan aiheuttanut minulle väsymystä suurempia ongelmia, ja kohti alempia lämpötiloja ollaan menossa. Täälläkin on siis talvi tulossa, tosin luultavasti aika paljon lämpimämpi kuin mihin olen tottunut :)

Infrastruktuuri ja liikenne. Paikallinen katukuva on kovin erilainen kuin Suomessa. Suurin osa teistä on päällystämättömiä hiekkateitä ja suurin osa kaupoista ja kioskeista tien vieressä olevia kojuja. Liikennettä on paljon, erityisesti moottoripyöriä. Vuohet, aasit, hevoset, kanat ja koirat liikkuvat sujuvasti muun liikenteen seassa. Kuvittelin etukäteen, että tiet ovat huonokuntoisia vain maaseudulla, mutta myös Bamakossa on paljon todella kuoppaisia teitä. Ei tulisi mieleenikään astua täällä auton rattiin! Toisaalta, kuten erään paikallisen kanssa totesimme, malilaiset olisivat vastaavasti ihmeissään Suomessa lumen ja jään keskellä.

Olen päässyt jo pari kertaa tutustumaan myös bamakolaiseen julkiseen liikenteeseen eli sotramoihin. Sotrama on paikallinen bussi, toisin sanoen vihreä pakettiauto, johon ahtautuu niin paljon matkustajia kuin kerralla mahtuu. Laskin, että reippaasti yli 30 henkilöä oli sotramassa, jolla matkustimme viime viikolla. Tästä voi ehkä arvatakin, että paikallisten käyttäytyminen busseissa eroaa suomalaisesta: siinä missä suomalaiset pyrkivät varaamaan itselleen mielellään naapuri-istuimenkin, täällä tehdään tilaa niin pitkään kuin on mahdollista. En tiedä, voiko tästä vetää sen enempää johtopäätöksiä, mutta ylipäänsä mielikuvani tähän mennessä on se, että ihmiset täällä ottavat toisensa huomioon eri tavalla kuin monissa muissa maissa.

Sotramoilla liikkuminen on minulle vielä melkoinen mysteeri, mutta uskon pääseväni siitä perille, kun opin tuntemaan paikkoja paremmin. Varmaa on se, että työmatkat eivät tule olemaan tylsiä!

Ihmiset. Malissa kaikki asiat tuntuvat tapahtuvan kadulla. Ihmiset muun muassa istuskelevat, juovat paikallista kitkeränmakuista teetä, pesevät pyykkiä, katsovat televisiota, tekevät ruokaa ja myyvät tavaroita kadulla. Paikallinen pukeutuminen on värikästä. Valkoisia ihmisiä ei katukuvassa näy juuri lainkaan. Tästä huolimatta en ole kokenut tungettelua tai turvattomuuden tunnetta.

Työni Dodon kumppanijärjestössä MFC:ssä alkoi viime viikon puolessavälissä. Tulen työskentelemään sekä Dodon Sinsibere-hankkeelle, Siemenpuusäätiölle että MFC:n ilmastonmuutosprojekteille. Tänään pääsin jo seuraamaan Sinsiberen karitevoin purkittamista. Toimiston väki on ystävällistä, ja MFC:n harjoittelija Awa on auttanut minua käytännön asioissa. Niissä riittääkin vielä kovasti opettelemista! Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa riisin ja pinaattikastikkeen syömistä käsin, ei ole muuten ihan helppoa.. Kuvassa pähkinäkastikeastia lämpenemässä.

Lyhyesti: Mali on yllättänyt minut värikkyydellään, eläväisyydellään ja epäjärjestyksellään. Yllätys on ainakin tähän mennessä ollut positiivinen; suomalainen elämänmeno vaikuttaa kovin tylsältä täkäläiseen verrattuna! Odotan innolla jatkoa.

Lähtötunnelmia

Hermostuttaa. Huomenna se nimittäin viimeinkin tapahtuu: matkustan Helsinki-Vantaalta 5918 kilometrin päähän Bamakoon, Malin pääkaupunkiin. En ehkä vieläkään täysin ymmärrä, että olen lähdössä puoleksi vuodeksi Länsi-Afrikkaan. Pitkäaikainen unelma on toteutumassa!

Tällä hetkellä eniten jännittää ehkä se, miten selviän lentokoneen vaihdoista ja pääsen perille tavarakuorman kanssa. Muuttaminen on aina rankkaa, mutta ulkomaille lähtö aiheuttaa erityistä päänvaivaa. Elämän mahduttaminen 28 kiloon on jokseenkin haasteellista, siitä huolimatta että talvivaatteista ei tällä kerralla tarvitse huolehtia :)

Viimeisten kuukausien aikana olen havainnut ainakin sen, että Mali on melkoisen tuntematon maa suomalaisille. Se ei ole ihme, sillä uutisia Malista tai ylipäätään Länsi-Afrikasta ei Suomeen juurikaan tihku. Mielenkiintoista on se, että lähes kaikki tietävät Timbuktun kaupungin, mutta harva tietää sen sijaitsevan Malissa. Vielä harvempi tietää, missä Mali on.

Olen huomannut myös, että Afrikkaan reissaaminen on suomalaisittain edelleen extreme-touhua. Tämän olen voinut päätellä ihmisten ilmeistä kertoessani lähdöstäni. Toisaalta olen saanut kuulla myös mielenkiintoisia matkakertomuksia ja vinkkejä Afrikasta, joten en tunne itseäni täydelliseksi kummajaiseksi. Nähtäväksi jää, kuinka suuri hyppäys lopulta on, mutta toki kyseessä on näin etukäteen katsoen jännittävin kokemus tähänastisessa elämässäni.

Odotus alkaa olla ohi. Laukut on pakattu, läheiset hyvästelty ja viime hetken syysflunssa suurin piirtein podettu. Seikkailu alkakoon!