Edellisviikonloppuna matkasin hollantilaisen kollegani kanssa Ségouun, Malin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, joka sijaitsee noin 200 km Bamakosta koilliseen. Kaupungissa järjestettiin nyt kuudetta kertaa vuosittainen Festival sur le Niger -tapahtuma, johon kerääntyi viikon aikana reilut 22 000 vierasta.
Kuten tapahtuman nimestä voi päätellä, Ségoun kaupunki sijaitsee Niger-joen varrella. Festivaalin suurin konserttilava kelluikin kirjaimellisesti veden päällä. Onneksi yleisö oli vakaalla maalla; sen verran innostunutta liikehdintää aiheutti etenkin malilaisen supertähden Salif Keitan esiintyminen. Keitan lisäksi henkilökohtainen suosikkini lauantai-illan esiintyjistä oli tuaregyhtye Tinariwen.Tuaregit, berbereistä polveutuva läntisen Saharan paimentolaiskansa, olivat tapahtumassa muutenkin hyvin edustettuina. Tai sitten vain kiinnitin heihin erityistä huomiota. Tuaregit ovat juuri se etninen ryhmä, johon useimmiten yhdistetään pohjoisen Malin levottomuudet, kidnappaukset ja - lähinnä Yhdysvaltain toimesta - terrorismi. Kolikon kääntöpuolta ei yleensä mainita; tuaregit ovat jo vuosikymmeniä kärsineet pahenevasta veden puutteesta, köyhyydestä, etnisistä väkivaltaisuuksista sekä perinteisen paimentolaiselintavan rikkoutumisesta.
Etenkin miestuaregien pukeutuminen tekee allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen. Näyttävine tagelmust-päähineineen ja kaulassa roikkuvine amuletteineen tuaregmies on katu-uskottavuuden ruumiillistuma. Ilmeisesti kuvassa esiintyvä poika on jo astunut aikuisuuteen, sillä tagelmustia saavat tuaregien keskuudessa käyttää vain aikamiehet. Tämän jälkeen tätä kolmen metrin pituista ja puoli metriä leveää indigonsinistä huivia pidetäänkin sitten tiiviisti; miehet saavat paljastaa kasvonsa vain oman heimonsa alempiarvoisille henkilöille. Tagelmust oli festivaalin hittituote, joka ei muuten näytä hullummalta valkonaamankaan päässä.Ségou oli viihtyisä ja sopivan kokoinen kaupunki, jonne joen läheisyys toi raikkaan tuulahduksen. Helppojen kulkuyhteyksien, kauniiden näköalojen ja monipuolisen kulttuuriperinnön ansiosta uskoisin kaupungin olevan yksi turistiystävällisimmistä paikoista Malissa. Kehuessani kokemusta työkavereille eräs heistä ehdottikin, että matkustaisin mahdollisella tulevalla häämatkallani Ségouun. Siinäpä hyvä vinkki kaikille vastanaineille :)
Bamakoon palattuani päivät ovat olleet ilmastonmuutospainotteisia. Viime viikolla osallistuin Ruotsin suurlähetystön tukemaan malilaisten kansalaisjärjestöjen ilmastoverkoston tapaamiseen. Opin jälleen paljon, muun muassa sen, että Mali on 141 maan joukosta 19. haavoittuvin ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Katsoessani ympärilleni tätä ei ole vaikea uskoa.
Täällä Saharan laidalla Kööpenhaminan ilmastokokouksen laihat tulokset ja pohjoisen johtajien yleinen päättämättömyys nostattavatkin hikipisarat otsalle (sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti). Kovin epäreilulta tuntuu se, että ennestään köyhät ja ilmastoa vähiten kuormittaneet alueet kokevat muutoksen ankarimmin. Muun muassa tämä huomioon ottaen ei ehkä sittenkään ole kummallista, että useampikin paikallinen tuttavani on todennut minulle - aivan vakavissaan - ihmisen olevan luotu kärsimään. Lausahdus ei taida perustua pelkästään muslimien vankkumattomaan kohtalonuskoon vaan myös silkkaan todellisuuteen Malissa. Toteamus kuvastaa mielestäni hyvin malilaista elämänasennetta, joka on erikoinen yhdistelmä elämäniloa ja melankoliaa.
Toinen suomalaisittain erikoinen yhdistelmä, josta eräs lukija pyysi minua kirjoittamaan, on afrikkalainen pää ja lähes mikä tahansa esine sen päällä. Etenkin täkäläisillä naisilla on hämmästyttävä kyky kantaa kuormia päänsä päällä, useimmiten ilman käsien apua. Kysyin samanikäiseltä malilaiskollegaltani asiasta, ja hän sanoi kantavansa itsekin usein tavaroita kyseisellä metodilla. Tätä ei kuulemma tarvitse erikseen harjoitella vaan siihen tottuu luonnostaan lapsesta lähtien (esimerkki kuvassa).
Mutta kuinka todella painavienkin kuormien kantaminen pään päällä voi onnistua? Lisätietoa asiasta löytyy Helinä Rautavaaran museon Tunnista tuntiin - päivä kerrallaan -näyttelyn nettisivuilta. Niiden mukaan pään päällä kantamisen tehokkuus perustuu heiluriliikkeeseen: ihminen toimii heilurina, jonka heiluessa eli jalkojen liikkuessa liike-energia muuttuu potentiaaliseksi energiaksi ja jälleen liike-energiaksi. Tämä säästää runsaasti energiaa: pään päällä voi tavalliseen kävelyyn kuluvalla energiamäärällä kantaa viidenneksen, ja täkäläisten sitkeiden naisten tapauksessa jopa kolme neljäsosaa omasta painostaan! Tämä ryhtiä parantava harjoitus voisi tehdä hyvää myös suomalaisille näyttöpäätteen ääressä lysähtäneille hartioille.
