perjantai 23. lokakuuta 2009

Toreista ja vähän muustakin

Viime yönä heräsin siihen, että paidanselkämykseni oli märkä. Myös tänä aamuna hikeä pukkaa kämmenselkiin ja naamalle. Olen jo todennut, että puuterin käyttö täällä on turhaa touhua, kiilto palaa kasvoille silmänräpäyksessä. On kuitenkin mielenkiintoista todeta, että näinkin voi elää! Oikeastaan olen viime aikoina alkanut pohdiskellut pikemminkin sitä, miten olen voinut selvitä niin monesta Suomen talvesta... Joka tapauksessa huomaan nyt, että ilmasto on yksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, ihmisten käytökseen ja kulttuuriin, ja tätä kautta myös esimerkiksi kehitysyhteistyöprojektien käytäntöjen toteuttamiseen.

Hiki virtaa myös toreilla, jotka ovat tärkeä osa malilaista arkea. Siellä missä se on mahdollista, naisilla on tapana käydä joka aamu torilla ostamassa ainekset ruuanlaittoa varten. Tämä on tärkeää paitsi taloudenhoidon, myös sosiaalisen elämän kannalta. Itse olen päässyt tutustumaan torielämään jo niin Bamakossa kuin maaseudulla Bougoulassakin (kuvassa).

Tavarapaljoutta toreilla voisi kuvata sanomalla, että sitä mitä et malilaiselta torilta löydä, sitä et tarvitse. Tämä ei kuitenkaan omalla kohdallani ole aivan totta: esimerkiksi vaatteissa ja vessapaperissa valikoima on varsin rajoitettu.. Toisaalta Bamakon keskustan tori on niin valtava, että olen kalunnut siitä tähän mennessä luultavasti vasta murto-osan.

Erityisesti ruokatorit ovat elämys. Kaukana ovat automarketit, tarkoin pakatut tuotteet ja luottokortit! Tiiviisti läsnä ovat sen sijaan haju, kärpäset ja lukemattomat omituisen näköiset myyntiartikkelit, joiden nimiä en tunne. (Väärinkäsitysten välttämiseksi on todettava, että Bamakosta löytyy toki myös muutamia automarketteja, mutta näissä taas malilaiset tuotteet loistavat poissaolollaan ja kortilla maksamisesta on turha haaveilla.)



Torilla käyminen on mielestäni todella hauskaa, etenkin koska hinnat ovat suomalaisittain hyvin edulliset. Toisaalta kokemus voi olla tubabulle (valkoihoiselle) väsyttävä. Keskustan torilla jo pelkkä ihmispaljous kiristää pinnaa. Tämän lisäksi myynti on erittäin aggressiivista ja juttusille pyrkiviä ihmisiä on paljon. Viimeksi olin liikenteessä kanadalaisen ystävän kanssa, ja sain todeta, että kahden valkoihoisen, hieman pallo hukassa olevan naisen seurue ei ole Bamakon torilla helpoin mahdollinen!

Seuraamme lyöttäytyi pitkäksi aikaa yksi aikuinen mies ja yksi pikkupoika. Mies luovutti jonkin ajan kuluttua, mutta pikkupoika seurasi minua sotramalle asti. En oikein osannut päättää, oliko se äärettömän ärsyttävää vai äärettömän imartelevaa. Hämmentävää joka tapauksessa. Ihmisten huomio täällä onkin kaksipiippuinen juttu. On toki mukavaa kuulla kohteliaisuuksia päivittäin :) Toisaalta esimerkiksi ennen töistä kotiin lähtöä on toisinaan vedettävä syvään henkeä, jotta jaksaa ottaa vastaan kaiken tuijottamisen ja huutelun.

Ihmiset ovat kuitenkin pääasiassa lähes häkellyttävän ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Heidän tuttavallisuudestaan on usein myös suoranaista hyötyä. Totesin tämän viime viikolla, kun olin rahanhakureissulla ja automaatti oli, kuinkas muutenkaan, poissa käytöstä. Viereisen supermarketin ovimies alkoi sattumalta jututtaa minua. Lopputulos oli se, että hän kertoi minulle toisesta lähellä sijaitsevasta automaatista, josta sainkin rahaa. Malilaisen tuttavallisuuden ansiosta loppu hyvin kaikki hyvin!

Miellyttäviä tuttavuuksia tein viime viikolla myös matkalla, jonne lähdin MFC:n ilmastonmuutoskoordinaattorin kanssa. Yövyimme parin tunnin matkan päässä sijaitsevassa konferenssikeskuksessa, jossa järjestettiin malilaisten ympäristöjärjestöjen verkoston ilmastonmuutosseminaari. Tapahtumassa eri puolilta Malin maaseutua saapuneet ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan ilmastonmuutokseen liittyen. Mukana oli myös Sinsiberen osuuskunnan hallituksen jäsen Djaratou, jonka kanssa jaoin hotellihuoneen. Oli hauska päästä tapaamaan Sinsin jäsen henkilökohtaisesti, siitä huolimatta, että kielimuuri esti laajemman kommunikaation. Hymy vie onneksi jo pitkälle. Seminaarissa esiintyi malilainen laulajatar Doussou Bagayoko, ja paikalliset naiset tanssivat kovasti. Djaratou pyysi myös minut mukaan, mutta en uskaltautunut. Ehkä ensi kerralla!

perjantai 9. lokakuuta 2009

Malilaista elämää

Aika kuluu nopeasti Afrikassakin. Siitä huolimatta, että välillä joutuu odottamaan. Viimeksi tällä viikolla odoteltiin lähtöä Bougoulaan Sinsibere-hankkeen osuuskunnalle, 60 kilometrin päähän Bamakosta. Malissa sää ja infrastruktuuri aiheuttavat etenkin sadekaudella yllätyksiä: Bamakon lähistön kylistä saapuneiden naisten matka toimistolle kesti pitkään, koska tiet olivat heikossa kunnossa sateiden jäljiltä.

No, matkaan päästiin. Syy Bougoulan vierailuun oli kaksipäiväinen Sinsibere-osuuskunnan hallituksen kokous, jossa kymmenen hankekylän edustajat keskustelivat osuuskuntaa koskevista ajankohtaisista asioista. Tällä kerralla kokouksessa käsiteltiin muun muassa naisille annettujen mikrolainojen tilannetta, osuuskunnan kyliin hankkimia aasikärryjä, tulevaa karitepähkinäsatoa ja osuuskunnan yleistä taloustilannetta. Keskustelu oli eläväistä ja naisilla tuntui olevan paljon mielipiteitä.


Kuvassa osuuskunnan kokousrakennus. Lisätietoa Dodon Sinsibere-hankkeesta

Yövyimme osuuskunnalla, samassa huoneessa noin 15 naista, vähän kuin leirikoulussa :) Ajan viettäminen osuuskunnalla toikin mieleeni suomalaisen mökkeilyn. Ainoastaan sauna puuttui, mutta täällä se löytyy omasta takaa... Ilmaston lisäksi muita eroavaisuuksia olivat muun muassa napon puuttuminen pesuämpäristä ja vessat, jotka täällä ovat mielestäni suomalaisia huusseja vaikeakäyttöisempiä (tai sitten olen ymmärtänyt idean väärin). Ruuanlaitto oli tärkeä ohjelmanumero, ja yritin kantaa korteni kekoon sipulinkuorinnassa. Kuvassa takanani oikealla energiaa säästävä liesi, jossa ruoka valmistettiin. Huolella valmistellun aterian nauttiminen saaveista kirkkaan tähtitaivaan alla oli yksi niistä täällä usein kokemistani hetkistä, jolloin mietin, olenko oikeasti täällä vai kenties jonkun elokuvan kuvauksissa.. Hieno kokemus.

Bougoulassa tunsin itseni usein ummikoksi ja ulkopuoliseksi, sillä keskustelut käytiin paikallisella kielellä, bambaraksi. Diakaridia (MFC:n työntekijä) ystävällisesti tulkkasi minulle kokouksen tärkeimmät asiat, mutta kykenemättömyys ilmaista itseään ja ymmärtää muita on todella turhauttava tunne. Siihen onkin liittynyt suurin osa täällä kokemistani negatiivisista tunteista.

Kieliongelmista huolimatta olen onnellinen siitä, että pääsen täällä aidosti kosketuksiin malilaisen kulttuurin ja perinteiden kanssa. Viikko sitten sain tilaisuuden osallistua paikalliseen nimenantojuhlaan. Kokemus oli melko erilainen kuin suomalaisissa ristiäisissä. Juhla pidettiin ulkona ja siihen osallistui vain suvun naiset. Miehet pitävät oman tilaisuutensa moskeijassa, eikä taida sekään olla aivan suomalaisten varpajaisten kaltainen.. Nimenantojuhlassa suurin osa lahjoista annettiin äidille, lähinnä kankaita, saippuaa ja rahaa. Eräs nainen esitti perinteisiä griot-lauluja ja viikon vanhaa tyttölasta ojennettiin innokkaasti halukkaiden syliin. Kaikki lahjat esiteltiin ja kirjoitettiin muistiin, jotta lahjansaaja voi myöhemmin tarkistaa, millaisia lahjoja hänen tulee antaa muille. Korkean syntyvyyden maassa nimenantojuhlia nimittäin vietetään usein!

Juhlassa saatoin tarkastella paikallisten naisten pukeutumista ja korujen käyttöä. Malissa naiset panostavat ulkonäköönsä, toisinaan allekirjoittaneen mielestä hyvän maun kustannuksella, mutta useimmiten erittäin tyylikkäästi. Bougoulassa totesin, että myös maaseudun naiset käyttävät asuihin sopivia rannerenkaita sekä kaula- ja korvakoruja. Pukujen kankaat ovat värikkäitä, ja niissä on usein näyttäviä kuvioita. Naisten rinnalla tuleekin alipukeutunut olo. Toivottavasti saan pian itsekin teetettyä puvun paikallisesta kankaasta. Kuvassa osuuskunnan hallituksen jäsen Tafin tyttärensä Batoman kanssa.


Linkkejä:

Siemenpuusäätiön sivut

Åbo Akademis studentkår