Viime yönä heräsin siihen, että paidanselkämykseni oli märkä. Myös tänä aamuna hikeä pukkaa kämmenselkiin ja naamalle. Olen jo todennut, että puuterin käyttö täällä on turhaa touhua, kiilto palaa kasvoille silmänräpäyksessä. On kuitenkin mielenkiintoista todeta, että näinkin voi elää! Oikeastaan olen viime aikoina alkanut pohdiskellut pikemminkin sitä, miten olen voinut selvitä niin monesta Suomen talvesta... Joka tapauksessa huomaan nyt, että ilmasto on yksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, ihmisten käytökseen ja kulttuuriin, ja tätä kautta myös esimerkiksi kehitysyhteistyöprojektien käytäntöjen toteuttamiseen.
Hiki virtaa myös toreilla, jotka ovat tärkeä osa malilaista arkea. Siellä missä se on mahdollista, naisilla on tapana käydä joka aamu torilla ostamassa ainekset ruuanlaittoa varten. Tämä on tärkeää paitsi taloudenhoidon, myös sosiaalisen elämän kannalta. Itse olen päässyt tutustumaan torielämään jo niin Bamakossa kuin maaseudulla Bougoulassakin (kuvassa).
Tavarapaljoutta toreilla voisi kuvata sanomalla, että sitä mitä et malilaiselta torilta löydä, sitä et tarvitse. Tämä ei kuitenkaan omalla kohdallani ole aivan totta: esimerkiksi vaatteissa ja vessapaperissa valikoima on varsin rajoitettu.. Toisaalta Bamakon keskustan tori on niin valtava, että olen kalunnut siitä tähän mennessä luultavasti vasta murto-osan.
Erityisesti ruokatorit ovat elämys. Kaukana ovat automarketit, tarkoin pakatut tuotteet ja luottokortit! Tiiviisti läsnä ovat sen sijaan haju, kärpäset ja lukemattomat omituisen näköiset myyntiartikkelit, joiden nimiä en tunne. (Väärinkäsitysten välttämiseksi on todettava, että Bamakosta löytyy toki myös muutamia automarketteja, mutta näissä taas malilaiset tuotteet loistavat poissaolollaan ja kortilla maksamisesta on turha haaveilla.)
Torilla käyminen on mielestäni todella hauskaa, etenkin koska hinnat ovat suomalaisittain hyvin edulliset. Toisaalta kokemus voi olla tubabulle (valkoihoiselle) väsyttävä. Keskustan torilla jo pelkkä ihmispaljous kiristää pinnaa. Tämän lisäksi myynti on erittäin aggressiivista ja juttusille pyrkiviä ihmisiä on paljon. Viimeksi olin liikenteessä kanadalaisen ystävän kanssa, ja sain todeta, että kahden valkoihoisen, hieman pallo hukassa olevan naisen seurue ei ole Bamakon torilla helpoin mahdollinen!
Seuraamme lyöttäytyi pitkäksi aikaa yksi aikuinen mies ja yksi pikkupoika. Mies luovutti jonkin ajan kuluttua, mutta pikkupoika seurasi minua sotramalle asti. En oikein osannut päättää, oliko se äärettömän ärsyttävää vai äärettömän imartelevaa. Hämmentävää joka tapauksessa. Ihmisten huomio täällä onkin kaksipiippuinen juttu. On toki mukavaa kuulla kohteliaisuuksia päivittäin :) Toisaalta esimerkiksi ennen töistä kotiin lähtöä on toisinaan vedettävä syvään henkeä, jotta jaksaa ottaa vastaan kaiken tuijottamisen ja huutelun.
Ihmiset ovat kuitenkin pääasiassa lähes häkellyttävän ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Heidän tuttavallisuudestaan on usein myös suoranaista hyötyä. Totesin tämän viime viikolla, kun olin rahanhakureissulla ja automaatti oli, kuinkas muutenkaan, poissa käytöstä. Viereisen supermarketin ovimies alkoi sattumalta jututtaa minua. Lopputulos oli se, että hän kertoi minulle toisesta lähellä sijaitsevasta automaatista, josta sainkin rahaa. Malilaisen tuttavallisuuden ansiosta loppu hyvin kaikki hyvin!
Miellyttäviä tuttavuuksia tein viime viikolla myös matkalla, jonne lähdin MFC:n ilmastonmuutoskoordinaattorin kanssa. Yövyimme parin tunnin matkan päässä sijaitsevassa konferenssikeskuksessa, jossa järjestettiin malilaisten ympäristöjärjestöjen verkoston ilmastonmuutosseminaari. Tapahtumassa eri puolilta Malin maaseutua saapuneet ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan ilmastonmuutokseen liittyen. Mukana oli myös Sinsiberen osuuskunnan hallituksen jäsen Djaratou, jonka kanssa jaoin hotellihuoneen. Oli hauska päästä tapaamaan Sinsin jäsen henkilökohtaisesti, siitä huolimatta, että kielimuuri esti laajemman kommunikaation. Hymy vie onneksi jo pitkälle. Seminaarissa esiintyi malilainen laulajatar Doussou Bagayoko, ja paikalliset naiset tanssivat kovasti. Djaratou pyysi myös minut mukaan, mutta en uskaltautunut. Ehkä ensi kerralla!
Bougoulassa tunsin itseni usein ummikoksi ja ulkopuoliseksi, sillä keskustelut käytiin paikallisella kielellä, bambaraksi. Diakaridia (MFC:n työntekijä) ystävällisesti tulkkasi minulle kokouksen tärkeimmät asiat, mutta kykenemättömyys ilmaista itseään ja ymmärtää muita on todella turhauttava tunne. Siihen onkin liittynyt suurin osa täällä kokemistani negatiivisista tunteista. 
