Töissä

7 viikkoa Malissa ovat kuluneet kuin siivillä, eikä arki ole toistaiseksi päässyt iskemään. Monet asiat ihmetyttävät edelleen yhtä paljon kuin ensimmäisinä päivinä. Toisaalta on asioita, jotka tuntuvat jo yllättävänkin luonnollisilta. Näitä ovat muun muassa valaisemattomat ja päällystämättömät kadut, osoitteiden puuttuminen, taksikuskien toisinaan erittäin heikko suunnistuskyky, syöminen kadulla, liskot kylpyhuoneen seinillä..

Työpaikallakaan ei pääse tylsistymään. Täällä erikoista aiempiin työpaikkoihin verrattuna on miespuolisten työkavereiden suuri määrä, heidän näyttävät asunsa näin muslimien pyhäpäivänä perjantaina sekä näkyvä hierarkia. Jos Suomessa vitsaillaan harjoittelijoiden kahvinkeitosta niin täällä se on totisinta totta! Toisinaan tuntuu siltä, että paikalliset harjoittelijakollegani vain istuvat ja odottavat sitä, että esimies lähettää heidät hakemaan teetä, ruokaa tai kopioita. Ilmeisesti täällä kyseistä tilannetta ei kyseenalaisteta. Hierarkioista huolimatta työilmapiiri vaikuttaa rennolta ja välittömältä, kaikki ovat hyviä kavereita keskenään.

Mukavaa vaihtelua toimistolla istumiseen tuovat matkat, joita olemme erilaisilla kokoonpanoilla tehneet lähes viikoittain. Pari viikkoa sitten teimme koko viikonlopun kestävän reissun etelään yhdessä brittijournalistien ryhmän kanssa. Vierailimme kahdessa kylässä kuulemassa paikallisten mietteitä ilmastonmuutoksesta ja sähkön saamisesta kylään. Kuten aina, oli todella mielenkiintoista tavata kylien asukkaita ja saada tietoa heidän arjestaan. Pääsimme myös tanssimaan yhdessä Tabacoron kylän naisten kanssa, kalebassisoitinten tahtiin :)

Viime viikolla pääsin taas käymään jo tutuksi tulleessa Bougoulassa, eli Dodon Sinsibere-hankkeen osuuskunnalla. Amerikkalainen Rotary-klubi on lahjoittanut osuuskunnalle aurinkovoimalla toimivan uunin, jota lähdimme kokeilemaan (kuvassa teknikko Sori pystyttämässä uunia). Uuni toimi, tosin myöhästymisestä johtuen heikommalla teholla kuin oli tarkoitus. Joka tapauksessa herkullisia leipiä ja kakkuja! Muistona tuosta reissusta ovat myös käsissäni ja jaloissani olevat tuhannet (?) hyttysenpistot. Hyönteiset pääsivät iskemään otolliseen kohteeseen, sillä olin unohtanut pitkät hihat ja hyönteismyrkyn kotiin.. Sitä virhettä en tee uudestaan, niin jäätävä oli kutina koko viime viikon.

Eilen oli sitten vuorossa vierailut Tafelen ja Karakon kyliin, joissa kävimme katsomassa Sinsiberen yhteispuutarhojen tilannetta. Samalla haastattelin muutamia naisia, ja oli ilahduttavaa kuulla, että ainakin Karakossa useat naiset ovat vaihtaneet puunhakkuuelinkeinon vihannesviljelyyn! Hienoa päästä itse kuulemaan tällaisia menestystarinoita. Kylissä ihmiset olivat jälleen erittäin sydämellisiä, saimme mukaamme ison lastin maapähkinöitä. Karakossa lapset olivat kovasti otettuja kuvasta, jonka otin heistä ennen lähtöämme (alla) ja kaikki halusivat kätellä, mikä on aina yhtä hämmentävää.. Afrikkalaislapset ovat muuten superkauniita!