Malissa oleskeluni on saavuttanut puolenvälin rajapyykin. Tuntuu, että en ole ehtinyt nähdä, kokea tai tehdä murto-osaakaan siitä mikä täällä olisi mahdollista! Alan ymmärtää, että puoli vuotta on aivan liian lyhyt aika kokonaan uuden maan ja kulttuurin haltuunottoon. Niinpä yritän nyt olla murehtimatta ajankulusta ja vain nauttia päivästä kerrallaan.
Dodon seurantamatkalaiset palasivat viime viikolla keskelle Suomen talvea. Pääsin heidän täällä ollessaan osallistumaan Sinsiberen seuranta-aktiviteetteihin, minkä jälkeen olen tehnyt töitä MFC:n muille hankkeille. Edellisviikolla matkustin Siemenpuu-aktiivi Ainon kanssa etelään vehreälle Sikasson alueelle tutustumaan Siemenpuun päättyneisiin mikroprojekteihin.Matkailu avarsi jälleen, ja pääsimme todistamaan monia hullunkurisia ja hämmentäviä tilanteita. Kahdessa kylässä meidät vastaanotti suuri naisjoukko kalebassien soiton ja tanssin siivittämänä. Tämän jälkeen meidät istutettiin väkijoukon eteen kuin suuremmatkin starat, mikä oli hyvin hämmentävää ja jopa häiritsevää. Oudolta tuntui myös kyläläisiltä saamiemme lahjojen määrä: kolmesta kylästä tuomisina oli mm. kankaita, koreja, vesimeloni sekä jättimäinen säkki maapähkinöitä.
Matkan parasta antia oli kuitenkin nähdä, että paikalliset kyläyhdistykset ovat voimissaan ja aktiivisia ympäristötyössä projektien päättymisestä huolimatta. Vaikka hankkeet eivät olleet aina sujuneet toivotusti, yhdistykset eivät ole luovuttaneet, vaan ovat joko aloittaneet uudestaan tai pyrkineet kehittämään uusia ideoita. Ihailtavaa aktiivisuutta, etenkin ottaen huomioon, että yhdistyksen jäsenyydestä harvemmin oli koitunut taloudellista hyötyä.
Kerrassaan taianomainen kokemus matkalla oli juhla, joka (meidän kunniaksemme kuulemma) järjestettiin Blendion kuntakeskuksessa viimeisenä iltanamme. Malissa tanssitaan paljon ja monin tavoin, mutta Blendion juhla oli minulle jotain ennennäkemätöntä. Kaikki kyläläiset ikään ja sukupuoleen katsomatta tanssivat kahdessa piirissä rumpujen soittajien ympärillä: vanhemmat naiset tanssivat omaa koreografiaa sisäpiirissä (johon meidätkin otettiin mukaan) ja muut tanssivat ulkopiirissä. Useimmiten olen kylissä nähnyt vain naisten tanssivan, joten oli virkistävää nähdä myös nuoria miehiä, jotka olivat täysillä mukana! Koreografia oli pyörähdyksineen ja keinahteluineen suorastaan huumaava. Illan pimeys, kirkas tähtitaivas ja rumpujen tihenevä rytmi tekivät tilanteesta, jälleen kerran, unenkaltaisen.
Malilaisilla totisesti on rytmi veressä eivätkä he arastele sen näyttämistä. Viime viikonloppuna pääsin osallistumaan paikallisiin häihin. Virallinen puoli, vihkimiset kunnantalolla ja moskeijassa, jäi minulta valitettavasti näkemättä, mutta hääjuhlakin oli mielenkiintoinen kokemus. Vastaanotto järjestettiin sunnuntai-iltapäivänä paikallisessa yökerhossa. Varsin aktiivinen seremoniamestari haastatteli hääparia, pari leikkasi kakun ja runsaasti kuvia sekä videota otettiin. Pian tämän jälkeen hääpari poistui suorittamaan hääyötä edeltäviä rituaaleja. Me vieraat jäimme syömään, juomaan (vettä ja limonadia) sekä tietysti tanssimaan! Enpä ole aiemmin viettänyt sunnuntai-iltapäivää diskossa länsimaisia ja länsiafrikkalaisia hittejä joraillen... Ihastelin jälleen erityisesti miesten tanssitaitoja ja tempautumista. Meillä suomalaisilla olisi täkäläisiltä hieman opittavaa selvinpäin tapahtuvassa itseilmaisussa.
Tunnelmallista joulua kaikille, palataan ensi vuonna!
