Aamuisin

Bamakon-elämästä nautittavaa tekee omalta osaltaan se, että täällä voin syödä aina ulkona. Ruuanlaittoa on toisinaan ikävä, mutta katukahviloissa ja -ravintoloissa syömisen edut ovat ylivoimaiset. Ateriat ovat suomalaisittain käsittämättömän edullisia: aamiainen n. 0,30 €, lounas n. 1 €, illallinen 0,20 €. Harvinaista ei ole sekään, että ateria tarjotaan vastustelustani huolimatta ilmaiseksi.

Myös sosiaaliselta kannalta ulkona syöminen voittaa kotona kökkimisen selkeästi. Käydessäni kahvilassa tai ravintolassa teen lähes poikkeuksetta joka kerta uusia tuttavuuksia. Toisinaan tulee vastaan myös kosintoja tai yli-innokasta puhelinnumeron vonkaamista, mutta keskustan torin hännystelijöitä lukuunottamatta en ole kohdannut henkilöitä, jotka eivät ymmärtäisi järkipuhetta.

Aamiainen on suosikkiateriani ja mukava aloitus päivälle. Minulla on nykyään muutama vakiokahvila, joissa vierailen ennen töihin menoa. Aamiaiskahvilat ovat useimmiten aaltopellistä ja pressuista kyhättyjä kojuja. Eräs malilainen tuttavani käytti näistä paikoista nimitystä "face au mur" eli "vastapäätä seinää". Ilmaus on osuva, sillä useimmiten kahvilassa istutaan pöydän ääressä penkillä kasvot seinään päin.

Aamiaisella tilaan yleensä kahvia leivän kanssa. Suomessa juon paljon teetä, mutta täällä tilanne on eri: paikallisten päivän mittaan keittämä ja nauttima kitkerä ruskeanvärinen juoma, jota täällä kutsutaan teeksi (kuvassa alla), on liian vahvaa minulle. Sen sijaan suurinta herkkuani on paikallinen café au lait, jonka oikeampi nimi olisi lait au café. Juoma koostuu nimittäin suurimmaksi osaksi erittäin makeasta kondensoidusta maidosta ja hyvin pienestä määrästä kahvijauhetta.

Sitä juomaa, joka meillä tunnetaan teenä, kutsutaan täällä liptoniksi. Lipton juodaan Malissa yleensä ilman maitoa, mutta runsaan sokerin ja mahdollisesti sitruunan kera. Muitakin juomayhdistelmiä näkee: viime viikolla tapasin eräässä lähikahvilassani pojan, joka otti samaan lasiin kahvijauhetta, teepussin, sokeria ja kuumaa vettä. Sain kunnian maistaa tätä minulle uutta makuyhdistelmää, mutta siitä ei tullut varsinaista suosikkia.

Viime aikoina olen hyödyntänyt paikallisia palveluja enemmänkin. Kävin lähiparturissa leikkauttamassa hiukset ja vein räätälille kankaita ommeltavaksi. Hiussalongissa käynti oli hauska kokemus. Parturi, josta sittemmin on tullut vakituinen päivällisseuralaiseni, ei ole tainnut kovin usein valkoisen naisen hiuksia leikata. Ainakin lopputulos oli sen mukainen; piti hieman tasoitella itse jälkeenpäin. Hinta-laatusuhde oli joka tapauksessa erinomainen, Izak kun ei suostunut ottamaan maksua leikkauksesta. Räätälissäkin lopputulos oli vähän sinnepäin (niin kuin täällä monet asiat), mutta mekko kelvannee ainakin kotikäyttöön ja jäljelle jääneestä kangaspalasta saa mitä parhaimman pöytäliinan.

Eilisiltana katsottiin Izakin salongissa Afrikan mestaruuskisojen ottelua Algeria-Egypti (Egypti voitti 4-0 eli menee sunnuntain finaaliin). Malihan tippui kisoista jo ensimmäisellä kierroksella. Huvittavaa, miten Malin ja nyttemmin myös muiden maiden pelejä spekuloidaan täkäläisten keskuudessa samalla intensiteetillä kuin Suomessa leijonien otteita jääkiekon MM-kisoissa tai olympialaisissa. Täällä ei muuten, yllätys yllätys, pahemmin tulevista talviolympialaisista puhuta :)

Olen edelleen jopa liikuttuneen iloinen siitä, miten ystävällisiä ihmiset täällä ovat. Käydessäni iltaisin katukeittiössä, läheisessä kahvilassa ja televisiota katsomassa uusien ystävieni kanssa tunnen itseni melkoiseksi kummajaiseksi sekä ihonvärin että sukupuolen johdosta. Tästä huolimatta on kotoisa olo, kun lähinaapurissa on kavereita, joiden kanssa voi hengailla lähes koska tahansa.

Erään tilaston mukaan Malin työttömyysprosentti on 30. Huima luku, joka toki osittain selittyy sillä, että monet työt täällä ovat olemassa virallisen talouden ulkopuolella. Toisaalta työttömiin ihmisiin törmää täällä Bamakossa usein, ja esimerkiksi MFC:n toimistolla töitä etsiviä ihmisiä riittää joskus jonoksi asti. Ne, joilla on töitä, ovatkin sitten nähdäkseni töissä koko ajan. Kavereistani kahvilanpitäjä ja putiikin myyjä ovat joka ikinen päivä 10-12 tuntia työpaikalla. Ahdistava ajatus minulle, mutta ahdistusta helpottaa se, että täällä työn ja vapaa-ajan raja on liukuvampi kuin Suomessa. Esimerkiksi tuttavani hengailevat koko päivän kavereidensa kanssa, katsovat televisiota ja kuuntelevat radiota samalla, kun tekevät töitä.

Itse olen töiden saralla pitäytynyt viiden päivän työviikossa. Olen pysytellyt alkuvuoden kokonaan Bamakon toimistolla. Blogin lisäksi minua on viime aikoina työllistänyt ilmastonmuutosaiheisen tiedotusmateriaalin teko ja karitevoireseptien kääntäminen ranskaksi Sinsibere-tiimille. Tällä viikolla osallistuin ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtäävän SUDEP-hankkeen ohjausryhmän kokoukseen. Lisäksi olen päässyt tutustumaan MFC:n projektikoordinaattoreiden työhön. Mukavan monipuolista hommaa siis. Internetin toiminnassa on tällä ja viime viikolla ollut toimistolla ongelmia, toivotaan että tämän tekstin julkaisu onnistuu joskus...

Länsi-Afrikkaa ristiin rastiin

Talvinen uudenvuoden toivotus Bamakosta! Oltuani poissa pari viikkoa lämpötilan laskun huomaa selvästi. Öisin on tarvetta peitolle ja tänä aamuna lähes kadehdin työkaverin toppatakkia! No, flunssainen olotila vaikuttaa varmasti asiaan.

Joululoman vietin englanninkielisessä Länsi-Afrikassa, Ghanassa. Äärimmäisen kiintoisa ja jälleen kerran opettavainen kokemus! Ghanan kosteassa ilmastossa esimerkiksi hikoilemisen käsite avautui täysin uudella tavalla... Mielenkiintoista, että on olemassa maa, joka on samaan aikaan täysin samanlainen ja täysin erilainen kuin Mali. Ihmiset, kylät, väenpaljous ja meteli olivat kovin tutun oloisia.

Pääkaupunki Accra oli kuitenkin Bamakoon verrattuna hyvin länsimainen; asfalttiteitä kaikkialla, hyväkuntoisia autoja, farkkuja ja pikeepaitoja. Etenkin malilaisten puheesta olen saanut vaikutelman, että Ghana on Maliin verrattuna huomattavasti vauraampi ja kehittyneempi maa. Olikin yllättävää lukea eräästä tilastosta, että itse asiassa bruttokansantulo henkilöä kohden on lähes samaa luokkaa Ghanassa ja Malissa. Muita mittareita, kuten keskimääräistä eliniänodotetta ja lapsikuolleisuutta, tarkasteltaessa eroa syntyy jo enemmän. Jokapäiväisen ympäristön tilassa kehittyneisyys ei oman empiirisen kokemukseni mukaan näkynyt: Accrassa likavesistä syntyvät hajut olivat melkoiset eikä jätehuolto tuntunut olevan ainakaan paremmissa kantimissa kuin täällä.

Se, mikä Ghanassa sykähdytti, oli tietysti meri. Accran lähistöllä elämystä himmensi rahaa hinkuvat rastafarit, mutta kauempana pääkaupungista rannat olivat upeita ja niillä sai liikkua rauhassa. Meren läheisyydessä hullulta tuntui se, että vierailuajankohtanamme maassa oli vesipula. Sinänsä tervehdyttävä kokemus tajuta makean veden (ja henkilökohtaisen mukavuusalueen!) rajallisuus, mutta toivon kuitenkin, etten joudu Malissa ollessani kokemaan vakavaa vesipulaa.

Siirtomaaisännän lisäksi Malin ja Ghanan eroja selittää osaltaan uskonto. Ghanan asukkaista suurin osa on kristittyjä, mikä kävi ilmi esimerkiksi kauppojen nimistä ja jenkkityylisestä uskonnollisten tapahtumien mainostuksesta. Uuden vuoden alkaessa Accran kadut olivat lähestulkoon tyhjillään, sillä paikalliset olivat kirkossa. Kristittyjen vapaampi suhtautuminen alkoholinkäyttöön näyttäytyi toisinaan vähemmän miellyttävin tavoin: näin useamman kerran ihmisiä juomassa olutta jo aamulla, mikä oli aika absurdi näky malilaiseen absolutismin jälkeen. Paheiden summa taitaa tosin lopulta olla kaikkialla vakio, sillä Ghanassa tupakoitsijoita näki harvoin, toisin kuin täällä.

Entä ihmiset? Se, joka kirjoitti matkaesitteisiin, että Afrikan ystävällisin kansa löytyy Ghanasta, ei selvästikään ole käynyt Malissa! Tämä(kin) siis vain allekirjoittaneen vaatimaton henkilökohtainen mielipide, eikä tarkoita sitä, ettemmekö olisi matkalla tavanneet ystävällisiä, hurmaavia ja auttavaisia ghanalaisia. Vielä valovuosien päässä on pohjoiseurooppalainen etäisyys! Silti Maliin palatessani tunsin lähes kirjaimellisesti lämpimän aallon kulkevan ylitseni, kun taksikuski heitti läppää ja ihmiset tervehtivät kaduilla.

Sivuhuomautuksena on muuten todettava, että sillä välin kun pohjoisessa ihmiset olivat juuttuneina lentokentille joulunviettoon minun lentoni olivat sekä Accraan mennessä että sieltä palatessa tismalleen ajallaan. Se niistä pahamaineisista Afrikan sisäisistä lennoista. Pääsin samalla näkemään vilauksen Guineasta, Norsunluurannikosta ja Burkina Fasosta. Niin paljon olisi vielä nähtävää ja koettavaa pelkästään läntisessä Afrikassa!

Matkan jälkeen olen keskittynyt aktiviteettiin, joka takuuvarmasti yhdistää afrikkalaisia eli jalkapallon seuraamiseen. Afrikan mestaruuskisat ovat parhaillaan käynnissä Angolassa, ja eilen iltapäivällä MFC:n toimisto tyhjeni Malin ottelun alkaessa. Sunnuntaina Mali kiri Angolaa vastaan 4-0 -tappiotilanteesta tasapeliin, mutta eilen joukkue hävisi Algerialle. Nähtäväksi jää, miten "kotkien" lopulta käy. Kuvassa naapurustoni poikia pelaamassa.